Joulukuun ja vuodenvaihteen aukioloajat kirjastoissa
03.12.2025Loppuvuoden pyhäpäivät aiheuttavat muutamia muutoksia tavallisiin aukioloaikoihin. Tarkista tästä poikkeuspäivät.
Porin kaupunginkirjastolla on pääkirjaston lisäksi 9 muuta toimipistettä sekä kirjastoauto. Porin kirjastot ovat osa Satakunnan kirjastojen Satakirjastot-yhteisjärjestelmää.
Loppuvuoden pyhäpäivät aiheuttavat muutamia muutoksia tavallisiin aukioloaikoihin. Tarkista tästä poikkeuspäivät.
Kirjastoon pääsee asioimaan omatoimisesti ma-pe klo 8-20 ja la-su klo 8-16.
Satakirjastojen asiakkaille suunnattuun kyselyyn vastanneet antoivat kirjaston palveluille 1–5-asteikolla yleisarvosanan 4,37 eli kiitettävän. Kyselyyn osallistui syys-lokakuussa 2127 asiakasta.
KIRJAT KOTIIN -palvelu on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät pääse itse asioimaan kirjastossa esimerkiksi sairauden, vamman tai korkean iän vuoksi.
Porin kaupunki osallistuu marras-joulukuussa Siskot ja Simot ry:n Joulupostia ikäihmisille -kampanjaan. Kampanjaan kerätään joulukortteja kaikissa Porin kirjastoissa sekä uimahallilla, ja…
Millainen on lapsiperheiden Pori? Tästä keskustellaan tiistaina 18. marraskuuta kello 17–19 Porin pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolla lapsiperheiden ja päättäjien kesken.
Satakirjastojen käyttösääntöjen mukaisesti kirjastot perivät asiakkailtaan maksamattomia maksuja tehostetusti kerran vuodessa. Tänä vuonna tehostettu perintä alkaa maanantaina 3.11.
Pohjoisväylän kirjaston omatoimi on toistaiseksi poissa käytöstä korjaustöiden vuoksi. Omatoimi palautuu käyttöön marraskuun alussa.