Uutiset
Kirjojen yö houkutti paikalle noin 1200 kävijää
Torstain 17.8. Kirjojen yö keräsi illan aikana pääkirjastoon mukavasti kävijöitä.
Porin kirjastolle oma podcast
Podcast esittelee satakuntalaisia tai seudulta kotoisin olevia vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Jaksoissa keskustellaan muun muassa kulttuurin, taiteen, musiikin, yhteiskunnallisesta päätöksenteon,…
Satakirjastoille uudet kirjastokortit – nyt voi valita mieleisensä
Satakirjastoille on saapunut uusia kirjastokortteja.
Kirjaston kahvila suljetaan heinäkuun ajaksi
Pääkirjaston kahvila on kiinni putkikanaalin kuivatustyön vuoksi 5.-31.7.
Kirjallisuutta ja kulttuuria iltamyöhään Kirjojen yössä
Kirjojen yö järjestetään Porin pääkirjastossa torstaina 17. elokuuta klo 16.00 alkaen.
Hiljainen muotokuva -kirjastokiertue
Porin kaupungin kesätaiteilijat, Tiia ja Salla, kiertävät Porin kirjastoja kesän aikana ja teettävät halukkaista ihmisistä kymmenen minuutin piirrettyjä tai tekstimuotoisia…
Opi stailaamaan profiilikuvasi sosiaaliseen mediaan
Työharjoittelija Toni Viertomanner pitää kuvankäsittelytyöpajan pääkirjastolla (Seminaarihuone 1, 2. kerros) tiistaina 16.5. klo 17-19. Työpaja on tarkoitettu kaikille kuvankäsittelystä kiinnostuneille…
Porin kirjastot ovat kiinni 17. - 18.5.
Porin kirjaston toimipisteet ovat kiinni keskiviikkona 17.5. henkilökunnan koulutuspäivän takia. Kirjastot ovat kiinni myös helatorstaina 18.5. Omatoimikirjastot ovat avoinna normaalisti.
Tul ja tee -tilan avoimet ovet
Pääkirjaston Tul ja tee -tilassa vietetään avoimia ovia perjantaina 12.5. klo 12-16 ja tiistaina 16.5. klo 15-19. Tule ohjatusti tutustumaan…