Kirjasto tarttuu musiikin digitalisoitumiseen tarjoamalla ukulelen soiton alkeita
Ukulelen alkeet -soittoryhmä käynnistyy Porin pääkirjastossa helmikuun alussa.
Viime vuosikymmenien aikana suoratoisto on merkittävällä tavalla muuttanut ihmisten musiikinkuuntelutottumuksia. Kirjastoissa tämä näkyy fyysisen musiikkiaineiston laskeneina lainauslukuina. Porin pääkirjastossa onkin maaliskuusta 2023 lähtien järjestetty uutena musiikkipalveluna matalan osallistumiskynnyksen Ukulelen alkeet -soittoryhmää. Kaikille avoin ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran jälleen helmikuun alussa.
Kirjastossa musiikki koetaan edelleen tärkeänä kulttuuri-ilmiönä sekä yhtenä keinona tuottaa positiivisia yhteisöllisyyden ja onnistumisen tunteita asiakkaille. Ukuleleryhmän vetäjänä toimii kirjastovirkailija Marko Kankaanpää, joka on perehtynyt tähän viimeisen runsaan viiden vuoden aikana kehitettyyn, vielä verrattain uuteen musiikkikirjastopalveluun.
– Ukulele on helposti lähestyttävä ja iloisesti helisevä hyvän mielen soitin, jolla on luontevaa aloittaa uusi harrastus eli yhdessä ja itsekseen musisoiminen, kannustaa Kankaanpää.
Kirjaston ukulelen alkeet on vuositasolla jaettu kahteen osaan. Alkuvuodesta kevätkaudella tutustutaan soittimen perusasioihin. Syyskaudella seuraa ukulelen alkeiden jatkokurssi, jonka tarkoituksena on syventää soittotaitoa ja innostaa soittoharrastusta edelleen. Aiempaa soittokokemusta ei tarvita. Kirjaston puolesta tarjolla on viisi soitinta, soittotila, opetusmateriaalit sekä opastus.
– Tarkoituksena ei ole opettaa musiikin teoriaa tai monimutkaisia soittotekniikoita, vaan ryhmässä keskitytään yhteisöllisyyteen ja viihtyvyyteen sekä osallisuuteen ja soittamisen riemuun. Jatkokurssilla ohjelmisto pyritään soveltuvilta osin räätälöimään ryhmäläisten omien suosikkikappaleiden pohjalta, kertoo Kankaanpää.
Joka torstai kokoontuva ukuleleryhmä on kaikille avoin ja ilmainen. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, mutta ryhmän toimivuuden vuoksi sen maksimikoko on 15 henkeä. Mukaan pääsee tulemalla paikalle. Ensimmäinen kokoontumiskerta on 1. helmikuuta kello 16.30 Porin pääkirjaston toisen kerroksen Seminaarihuone 1:ssä.