Joulupostia ikäihmisille -kampanja käynnissä 4.12. saakka

Tule mukaan ilahduttamaan ikäihmisiä joulukortilla!

Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää 13.11.–4.12.2023 jo yhdettätoista kertaa Joulupostia ikäihmisille -kampanjan, jossa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja mukaan on ilmoittautunut yli 120 kuntaa.

Kutsumme nyt kaikki Porin asukkaat mukaan kampanjaan, jotta mahdollisimman moni ikäihminen saisi tänä vuonna lämpimät joulun toivotukset.

– Lähettämällä joulukortin voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle tunteen siitä, että häntä on ajateltu. Pienestä kortista voi olla iloa pitkäksi aikaa, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo.

Joulukorttien keräyslaatikot löytyvät maanantaista 13.11. eteenpäin kaikista Porin kirjastoista. Muita keräyspisteitä ovat Satasairaalan Olka-piste, Yhteisötalo Otava, keskustan uimahalli ja Viikkarin Valkama. Viikkarin Valkamaan voi kortteja myös postittaa osoitteeseen Juhana Herttuankatu 17, 28100 Pori.

Kampanjaan osallistuminen on helppoa ja hauskaa

Kampanjaan voi osallistua tekemällä joulukortin ja toimittamalla sen keräyspisteeseen 13.11.–4.12. Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset. Merkitse saajan kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimesi ja Siskot ja Simot. Pudota kortti sellaisenaan lähimpään keräyslaatikkoon. Ethän sulje korttia kirjekuoreen.

Kaikki eri kuntien keräyspisteet löytyvät kampanjan verkkosivuilta: siskotjasimot.fi/joulupostia